Scramblea hyvissä olosuhteissa
Golfarit selättivät taas kerran sääennusteet. Sadetutkat näyttivät koko päivän ajan sadetta Hyvinkään suunnalle ja iltapäivällä piti jopa esiintyä ukkosta. Jälleen kerran säätutkille näytettiin pitkää nenää, sillä kisa saatiin pelattua loistavissa olosuhteissa.

Hannele Forsman ja Kyösti Lampinen Vierumäeltä vierailulla.
Hyviä kenttäolosuhteita olivat lähteneet hakemaan myös vieraspelaajat Vierumäeltä, Kyösti Lampinen ja Hannele Forsman. Eerikkilän urheiluopiston uuden jalkapallovalmennuskeskuksen vetäjä Kyösti Lampinen kertoi tulleensa mukaan kisaan Hyvinkään kentän vuoksi. Kenttä on hänen mielestään erittäin mielenkiintoinen ja tästä syystä helatorstain ohjelmaksi valikoitui juuri Hyvinkään Avoin scramble. Kyöstin parina pelasi Hannele Forsman, jonka päivätyö on Eerikkilän urheiluopistolla. Forsman on ollut urheiluvalmennuksessa mukana eri lajeissa, ja mukana mm. Sami Hyypiä Akatemiassa ja fysiikkavalmentajana koripallo- ja golfmaajoukkueessa. Kyösti Lampinen kiitteli myös, että järjestäjät olivat laittaneet heidän parikseen Junnin pariskunnan. Kristiina ja Emppu olivat 8. reiän jälkeen tauolla 2 alle parin ja siivittivät myös pelikaverit hyvään suoritukseen.

Toivo Suosilta ja kilpailun johtaja Erkka Ravi ratkovat poisjääneen parin "ongelmaa".
Mieluummin hyvä fiilis kuin tiukka pipo
Monesta parista huokui pelin henki – hyvä fiilis ja hauska pelaaminen. Tiukkapipoisuutta ei näkynyt ja tietysti golfin hengen mukaisesti pelaaminen hoidetaan tarkasti sääntöjä noudattaen. Lähdössä oli yksi pari jäänyt yllättäen pois ja paikalle soitettu kilpailunjohtaja Erkka Ravi teki jämäkästi päätöksen: seuraavana lähdössä olevasta parista toinen pari edelliseen lähtöön. Näin homma alkoikin toimia, ja kisa saatiin viedyksi hienosti läpi. Kahdeksas väylä tuntui jälleen olevan monelle parille tärkeä, sillä pääsihän ysi-väylää availemaan honorissa ja monet kannustamaan tulleet golfkaverit olivat juuri taukokioskilla todistamassa avauksia. Taukokahvilla Kalervo Lampela oli mielissään juuri heidän parinsa voittamasta honori-vuorosta. Kisan voitti tänä vuonna hyvällä tuloksella pari Mikko Antinkoski ja Harri Suni, lyöntimäärällä 64. Tasoitusten jälkeen tulokseen 62 pääsi kolme paria. Lähimmäs lippua osui Marco Furu, joka osoitti hyvää kisahermoa kasilla, kun pelikaverin lähestymislyönti meni taukokioskin pitäjän auton alle ja tiukassa paikassa Marco laittoi lähestymisen 80 metristä birdie-paikalle. Pisimmän draivin teki Henrik Honkalehto, jonka avaus jäi noin 50 metriä greenistä.Teksti ja kuvat: Riitta Malminen

Jari Juurinen ykkösen avauksessa.

Anja Huhtamäki ja seuran uusi edustuspaita.

Jarmo Aaltonen, Juha Salomäki, Pekka Tamminen ja Hanna Koski.

Jaana ja Paavo Haapamäki sekä Marja ja Ari Heinimäki.
Caddiemaster
puh. 0400 935 358
caddiemaster@hyvigolf.fiToimisto avoinna:
arkisin 7.30.-20.00.
viikonloppuisin 7.30.-18.00.
Uusimmat uutiset
Scramblea hyvissä olosuhteissa
17.05.2012Golfarit selättivät taas kerran sääennusteet. Sadetutkat näyttivät koko päivän ajan sadetta Hyvinkään suunnalle ja iltapäivällä piti…Ilmoittaudu mukaan kesän seuraotteluihin!
13.05.2012Kesän ensimmäinen seuraottelu pelataan Hyvinkäällä sunnuntaina 17.6. Keimolaa vastaan. Pelimuotona on bestball pareittain.Seuraottelu Tuusulaa…Rantasipi-lippukisassa Janne ykköselle
12.05.2012Moni pääsi väylän 16 greenille asti. Kolea ja tuulinen sää ei Rantasipi-lippukisaan osallistuneita karkottanut, vaan 71 reipasta…Toukokuussa tapahtuu
10.05.2012Kentällämme toukokuu on täynnä mielenkiintoisia kilpailuja ja tapahtumia. Kilpailukauden käynnistää edellisvuosien tapaan Rantasipi…Talkookisassa rento meininki
06.05.2012Talkoolaiset saivat jälleen ensimmäisinä avata kentän Viileä, mutta aurinkoinen sää antoi alkutahdit sunnuntaina 6.5. pelatulle…Kenttä avataan maanantaina 7.5.
02.05.2012TALKOOKISA Yöpakkasten ja paikkokylvöjen vuoksi talkookisa on siirretty pelattavaksi sunnuntaina 6.5. Kenttä on tällöin auki ainoastaan…Parkkipaikan remontti alkoi
30.04.2012Huomioi parkkipaikalla työkoneet ja alueella työskentelevät ihmiset. Pysäköintialue toteutetaan suunnitelman mukaan, tosin pienin…Kevättalkoissa hieno osanotto
28.04.2012Toimistolla oli tuttua ruuhkaa kun ilmoittautumisen yhteydessä sai oman jäsenkorttinsa tälle pelikaudelle. Kentän kevättalkoot saatiin pitää…Range avattu – kevättalkoot lauantaina 28.4.
26.04.2012Hyvigolfin range on avattu tiistaina 23.4. Lyöntimatot ovat paikallaan ja pallokoneet toimivat normaaliin tapaan. Perinteiset kevättalkoot…Naisten kevättapaaminen
25.04.2012Rönnäsin naiset vierailivat Hyvinkäällä viime kesänä.Tule kuuntelemaan tämän kesän tapahtumista. NAISTEN KEVÄTTAPAAMINEN SUNNUNTAINA…
Hyvinkään Golf


























