Caddiemaster
   0600 550 974
0,83 €/min + pvm/mpm
   toimisto@hyvigolf.fi

Eevat ja Aatamit vähän erikoisina

Eevat ja heidän kaksi Aatamiaan pelasivat lauantaina klassikkokisan vähän erikoisesti. Tänä vuonna ei kisassa ollut pukuteemaa ja aloituskin oli jo aamulla iltapäivän sijaan. Loistava kesäsää suosi jälleen kisaa, johon osallistui 46 joukkuetta. Nopeimmillakin kisa kesti reilusti yli 5 tuntia, mutta suolatasapaino pysyi kunnossa taukokioskin makoisilla grillimakkaroilla.

Pelin päätteeksi kokoonnuttiin klubiravintolaan nauttimaan lihamureketta ja raikkaita salaatteja. Koko kisan voitti nettotuloksella 58 joukkue Ritva Määttä, Heikki Tukiainen ja Reijo Hietala. Vain pisteen päässä tulivat toiseksi tuloksella 59 Marko Paski, Hannu Kalmari ja Minka Levander. Pronssisijan samalla tuloksella 59 veivät Lauri Silvan, Aapo Laitinen ja Merja Silvan. Mitalijoukkueet saivat Hyvigolfin lahjakorttien lisäksi pyyhkeitä. Tasaisessa HCP-kilpailussa loput kahdeksan palkinnoille yltänyttä joukkuetta tekivät tuloksen 60, 61 tai 62. Palkintoina oli Hyvigolfin lahjakortteja tai palloja.

Neljänneksi HCP-kisassa sijoittunut joukkue Petteri Oksanen, Jouni Eloranta ja Sanna Eloranta saavuttivat parhaan scratch-tuloksen 64 lyöntiä. Heidät palkittiin myös Hyvigolfin lahjakortein. Toiseksi myös scratch-kisassa selvisivät Marko, Hannu ja Minka 65 lyönnillä. Kolmansia olivat 66 lyönnillä Timo Salonen, Matti Tilaeus ja Ulla Välisaari. HCP-kisan voittajat Ritva, Heikki ja Reijo olivat scratchissa neljänsiä tuloksella 66. Hyvät on siis parhaita, vaikka miten pinnat laskee!

Kisassa oli erikoisen paljon erikoiskilpailuja. Lähimmäs lippua yritettiin kaikilla par 3 -väylillä. Voittajiksi selviytyivät: väylällä 1 Marko Paski (1,75 m), väylällä 7 Kauko Heini 0,71 m), väylällä 10 Keijo Huupponen (4,84 m) ja väylällä 14 Ari Minkkinen (0,81 m). Pisimpiä avauksia tavoiteiltiin väylällä 16. Eevojen sarjan voitti Eija Nikkanen ja Aatameista paras oli Jouni Eloranta. Väylällä 17 oli kaikilla mahdollisuus menestykseen, sillä maalina oleva keskilinja alkoi jo väylän alusta. Lähimmäs linjaa pääsi Sari Silferberg (18 cm). Kaikki erikoiskilpailujen voittajat palkittiin golfhanskalla. Niitä heiltä varmaan onkin kulunut, kun noin hyvin on lyöntitaidot hanskassa.

Kisan kuplivimpaan palkintoon ei taito riittänyt, vaan tarvittiin onnea. Skumppaputelit kainalossa kotiin pääsivät Salmisen Timo ja Carita sekä Joonas Jansson. Risteilylle pääsevät Malmisen Jussui ja Katja sekä Petteri Paakkala. Lisäksi kaksi joukkuetta sai pullakahvilahjakortit. Onnea kaikille voittajille sekä golfsaavutuksista että ulkogolfillisesta arpaonnesta!

Naistoimikunta kiittää jälleen Eevoja ja Aatameita runsaasta osallistumisesta, ravintolaa maittavista tarjoiluista sekä kenttähenkilökuntaa hienosti hoidetusta pelialueesta.

Kuvia kilpailusta löydät klikkaamalla tästä.

https://hyvigolf.kuvat.fi/kuvat/Eeva+&+Aatami+2019/

Eeva ja Aatami

kenttaesittely

Tarvittaessa tavoitat meidät:
0600 550 974
0,83 €/min + pvm/mpm
toimisto@hyvigolf.fi

 

hyg sponsorit finpremium 270
hyg sponsorit golfcenter 270
hyg sponsorit 08
LogoRexel Blue CMYK
hyg sponsorit suolahuone 270
hyg sponsorit 05
hyg sponsorit 01
hyg sponsorit integrata 270
hyg sponsorit 04
hyg sponsorit rantalainen 270
hyg sponsorit 13
hyg sponsorit 11
hyg sponsorit 17
hyg sponsorit audi center 270
hyg sponsorit rta 270
hyg sponsorit 14
hyg sponsorit 09
hyg sponsorit 09
hyg sponsorit kiinteistomaailma
hyg sponsorit tuplawoltti 270
hyg sponsorit noblessa 270
hyg sponsorit samu vilkman 270
hyg sponsorit jatke 270
hyg sponsorit efima 270
hyg sponsorit medicin man 270
hyg sponsorit rkl 270
hyg sponsorit papula 270
hyg sponsorit quattro 270
hyg sponsorit vallila 270
hyg sponsorit seikkailusveitsi 270
hyg sponsorit sveitsi snacks 270
hyg sponsorit superpark 270
hyg sponsorit etelasuomen talopiste 270
hyg sponsorit etelasuomen talopiste 270
hyg sponsorit fennia  270