
Torstaina 5.7. kisatussa kolmen kierroksen maratonkisassa ensimmäinen kierros pelattiin valkoisilta, toinen keltaisilta ja kolmas punaisilta tiiltä. Voittajaksi pelanneen Atte Siijärven kierrostulokset olivat 86 – 77 – 80.
Juniori-ikäinen Atte selvitti ilmeisen hyväkuntoisena kolmen kierroksen kisan, sillä jo seuraavana päivänä hän kiersi kentän kahdesti – ja osallistui lauantaina Medicin Man Open -kisaan.
Kisaan osallistunut Timo Salonen kertoi varanneensa kisaan koko päivän aikaa eikä sen kummempaa erikoisvalmistelua tarvittu 12 tunnin kuntotestiin. Normaalien eväiden lisäksi bägiin oli sentään pakattu energiapatukoita. Hyvien kenkien ansiosta jalkojenkaan kanssa ei ollut ongelmia. Juotavaa Timpellä meni 2 - 2,5 l per kierros + ruokajuomat. Timpen kierrostulokset olivat 87 – 91 – 77.
Timpen pelikaverille sattui ikävä onnettomuus, jossa viimeisen kierroksen 18 väylän avauksessa häneltä repesi etureiden lihas. Jalan lihas oli selvästi ponnahtanut pois paikoiltaan ja reidessä näkyi syvä kuoppa. Teki taatusti kipeää.
Timpen kunto kesti kisan hyvin ja hän jopa yritti houkutella kavereita puolikkaalle kierrokselle kisan jälkeen.
Muutamien pelaajien mielestä kisan läpiviemistä hankaloitti se, etteivät muut kentällä kiertäneet pelaajat antaneet maratoonareille tilaa. Kenttä oli koko päivän aivan täynnä, joten sekin vaikutti asiaan. Parempi tiedottaminen puolin ja toisin olisi varmaan parantanut tilannetta.
Scrach-sarjan järjestys kisassa oli:
1. Atte Siijärvi
2. Harri Suni
3. Jari Torkkel
4. Samuli Hirvonen
5. Timo Salonen
6. Jarmo Jäkkö
7. Topi Naamanka
8. Vesa Vuotovesi
9. Jyri Mannila
10. Kari Vilkman

















